Sunnuntaina pelataan Suomen huipputason CS:GO-kamppailu, kun CS-liigan hallitseva mestari Conquer Gaming ottaa yhteen HAVU Gamingin kanssa. Ottelu lähetetään suorana ja suomenkielisellä selostuksella FELin Twitch-kanavalla sunnuntaina kello 21 alkaen.
Conquer Gaming kuuluu CS-liigan titaaneihin. Kesän 2016 sijoitusturnauksessa Conquer sijoittui toiseksi, samoin liigan avauskaudella saman vuoden syksyllä. Keväällä 2017 pelatulla kakkoskaudella Conquer voitti mestaruuden. HAVU-ottelussa Conquerilla on riveissään kaksi tuoretta vahvistusta, Olli ”INSES” Havisto ja Tuomas ”SADDYX” Louhimaa.
Toukokuussa perustettu HAVU Gaming on yltynyt hurjaan vireeseen. Suomikynärin superjoukkue voitti muun muassa kaikki kolme Assembly-tapahtumassa elokuun alussa pelattua turnausta. Kannattaa seurata 15-vuotiasta lahjakkuutta Jere ”sergej” Saloa, joka siirtyi joukkueeseen kesäkuussa.
Viime viikolla pelatulla runkosarjan avauskierroksella HAVU voitti Tempestin pelein 2–0. Conquerin kausi käynnistyi 1–1-tasapelillä, vastustajana REHTI.
Conquer Gaming:
Henri ”heku” Anttalainen
Olli ”INSES” Havisto
Lauri ”pietola” Hietala
Ville ”wils0n” Järvi
Tuomas ”SADDYX” Louhimaa
HAVU Gaming:
Jesse “KHRN” Grandell
Timo “REFLEX” Rintala
Jere “sergej” Salo
Aleksi “Aleksib” Virolainen
Mikko “xartE” Välimaa
CS-liigan runkosarjan ottelut Crystalbears–ajuri ja Conquer Gaming–HAVU Gaming suorana ja suomenkielisellä selostuksella FELin Twitch-kanavalla sunnuntaina 20.8. klo 18 alkaen. Selostaja: Tomi Pitkänen.
(Alla:) HAVU Gamingin toimitusjohtaja Lasse Salminen FELin haastattelussa 29. heinäkuuta. (YouTube)
Lue lisää CS-liigasta: Liigamestari kuittaa 12 000 euron megapotin – FELin OMEN by HP -loppuottelussa tehdään syksyllä suomalaista e-urheiluhistoriaa
Kaikkien joukkueiden kokoonpanot täällä ja runkosarjan viikko-ohjelma täällä. Tarkat ottelupäivät määrittyvät viikoittain sen mukaan, kuinka joukkueet sopivat keskenään ottelunsa ajankohdan. Lisätietoa pelaajan oppaassa.
(Alla:) Katso CS-liigan kevätkauden 2017 loppuottelu videolta! Conquer Gaming voitti mestaruuden kaatamalla TOOMUCHVIDEOGAMESin finaalissa kartoin 2–0 (16–9, 16–8). Selostajina Janne ”Stygord” Juote ja Nuutti ”pata” Syrjäaho. Jos upotus ei toimi, katso video YouTubesta.
-
CS-liigan sunnuntain supermatsi: Hallitseva mestari Conquer Gaming kohtaa HAVU Gamingin
-
NHL-mestari on Erik ”Eki” Tammenpää! Katso ratkaiseva viides finaali kokonaisuudessaan
-
NHL-turnaus huipentuu lauantaina Vantaalla – nähdään livefinaalissa!
-
CS-liiga jyrähtää käyntiin tänään! Mukana Suomen ykkösjoukkueet, potissa 15000 euroa
-
Rynnäkköviiksien Anton ”Anzinho8” Korvenaho voitti FELin FIFA-turnauksen Vantaalla – katso videokooste turnauspäivästä
-
Suomen parhaat joukkueet FELin CS-liigaan – HAVU ja LGR taistelemaan OMEN by HP -finaalin historiallisesta palkintopotista
-
NHL-turnauksen pudotuspeliparit julkaistu – näin pelataan
-
Koodiluola.eu ja REHTI ylimääräisestä karsinnasta CS-liigaan
-
Tule Tikkurilaan pelaamaan palkinnoista! FEL järjestää lauantaina Vantaalla FIFA- ja Clash Royale -turnaukset
-
CS-liigaan lisäkarsinta! Iskeekö sinun joukkueesi kiinni OMEN by HP -finaalin 12000 euron pääpottiin?
Onnistuitko FELin matsissa? Lähetä video suorituksestasi!
Päihititkö Hearthstone-vastustajasi ovelalla ratkaisulla? Kannattelitko CS:GO-joukkuettasi tiukassa paikassa? Osuiko hyppylaukaus? Jaa huippusuorituksesi!
Ehdota juttuaihetta FELille: toimitus@fel.gg
Counter-Strike: Global Offensive on taktinen ammuntapeli, jossa on vastakkain kaksi viiden pelaajan joukkuetta Tavoitteena on eliminoida vastustajat, virittää pommi tai purkaa se.
Lue lisää FELin CS-liigasta!
Hearthstone: Heroes of Warcraft on virtuaalinen keräilykorttipeli. Vastakkain on kaksi pelaajaa, jotka kortteja pelaamalla yrittävät tuhota toisen pelaajan hahmon.
Lue lisää FELin HS-liigasta!
Overwatch on strateginen ammuntapeli, jossa on vastakkain kaksi kuuden pelaajan joukkuetta. Molempien joukkueiden pelaajilla on valittavissaan 23 hahmoa, joista kullakin on erilaiset ominaisuudet.
Liigatoimintaa Overwatchissa valmistellaan. Lue lisää!
NHL 17 on suositun jääkiekkopelisarjan 26:s osa.
Tuoreimmassa versiossa on parannettu tekoälyä ja fysiikan mallintamista.
Liigatoimintaa NHL 17:ssä (PS4) valmistellaan. Lue lisää!
League of Legends on suosittu MOBA- eli Multiplayer Online Battle Arena -lajityypin peli. Vastakkain on kaksi viiden pelaajan joukkuetta. Pelaajat valitsevat itselleen hahmon yli 120:sta eri vaihtoehdosta. Hahmot kehittyvät pelin edetessä.
Liigatoimintaa LoLissa valmistellaan. Lue lisää!