Counter-Strike: Global Offensive

Kolmen sarjatason CS-liiga

FELin CS-liiga on pyörinyt yhtäjaksoisesti vuodesta 2016 lähtien, mikä tekee siitä Suomen ylivoimaisesti pitkäkestoisimman CS-sarjan. Liigaan on ottanut vuosien varrella osaa satoja joukkueita ja tuhansia pelaajia.

Kolmiportainen sarjajärjestelmä tarjoaa suomalaisille pelaajalahjakkuuksille erinomaisen mahdollisuuden taitojensa todistamiseen ja sen myötä myös kansainvälisille pelikentille etenemiseen. Avoimen liigan parhaat etenevät kovatasoisempaan ja tavoitteellisempaan CS-haastajaliigaan, josta puolestaan on liigakarsintojen kautta mahdollista päästä taistelemaan sarjan korkeimmalle tasolle CS-liigaan.

Kaikkien kolmen sarjatason pelit pelataan Challengermoden alustalla.

Liiga, kausi 8

Huhtikuusta kesäkuun loppuun kestävällä kaudella nähdään kaikkiaan kahdeksan joukkuetta, jotka edustavat Suomen CS-skenen parhaimmistoa. Runkosarjan aikana kaikki joukkueet kohtaavat toisensa kertaalleen paras kolmesta -ottelussa (BO3). Runkosarjan kaksi parasta joukkuetta etenevät suoraan välieriin.

Palkintopotissa on ennätykselliset 50 000 euroa, joka jaetaan seuraavasti:

1: 25 000 € | 2: 10 000 € | 3–4: 4 000 € | 5–6: 2 500 € | 7–8: 1 000€

Kahdeksannen kauden mestari on KOVA Esports, joka kaatoi 5. heinäkuuta pelatussa finaalissa HAVU Gamingin 2–1.

Liigan joukkueet

HAVU Gaming

Eetu sAw Saha
Aaro hoody Peltokangas
Joonas doto Forss
Olli sLowi Pitkänen
Lasse ZOREE Uronen

KOVA Esports

Samuli Twixie Herrala
Lauri pietola Hietala
Samu uli Leirilaakso
Nikita Derkeps Sirmitev
Petteri peku Jaakkola

SJ Gaming

Tony arvid Niemelä
Jesse KHRN Grandell
Tuomas SADDYX Louhimaa
Jemi jemi Mäkinen
Topi LYNXi Kauppi

hREDS

Verneri BONA Junkala
Samu Samppa Kylmälä
Pasi VORMISTO Koskinen
Eetu eDi Astikainen
Jarkko spargo Rahja

Veto Esports

Joel jelo Lentonen
Veeti S1rva Sirva
Lauri NiNLeX Vanhanen
Roni RONDE Apell
Jere KonZero Toivola

ajuri

Joona joonaP Puumalainen
Jyri JALLU Tenhunen
Niko EMD Ruotsalainen
Juho juhob Lampinen
Joel Bekszy Lempa

Conquer Gaming

Niko Nksu Luhaniemi
Aleksi zks Nissinen
Joona Sm1llee Holmström
Jere Elfern Nissi
Niko choco Munukka

Team Crazy Coco

Juho Skumi Suutari
Henri heku Anttalainen
Arttu APEHEHE Nikkilä

Hermeettisimmät lähetykset

FELin CS-liigan virallinen tuotantokumppani on Suomen suurin e-urheilumedia Pelaajat.com. Liigan otteluita lähetetään yksinoikeudella Pelaajat.comin Twitch-kanavalla. Katso lähetysaikataulu alta.

Pudotuspelit

Tiistai 30.6.
Klo 18: Veto Esports – hREDS
Klo 19: SJ Gaming – Conquer Gaming
Klo 20.30: Veto Esports – SJ Gaming (winners)

Keskiviikko 1.7.
Klo 18: hREDS – Conquer Gaming (losers)

Torstai 2.7.
Klo 18: SJ Gaming – hREDS (decider)

Lauantai 4.7.
Klo 17: KOVA Esports – Veto Esports (välierä)
Klo 20.30: HAVU Gaming – SJ Gaming (välierä)

Sunnuntai 5.7.
Klo 21: KOVA Esports – HAVU Gaming (finaali)

Haastajaliiga, kausi 8

Haastajaliigan runkosarja kestää huhtikuun puolivälistä kesäkuun loppuun ja pudotuspelit pelataan elokuussa. Runkosarjan aikana kaikki joukkueet kohtaavat toisensa kertaalleen paras kolmesta -ottelussa (BO3). Haastajaliigan kuusi parasta pääsevät osallistumaan syyskuun liigakarsintaan.

Ensimmäistä kertaa myös haastajaliigassa pelataan rahapalkinnosta, sillä mestarijoukkue kuittaa 1 500 euroa.

Haastajaliigan joukkueet

NYYRIKKI Esports

SJK Esports

AtlasGaming

mutsiss

KUUSAMO.gg

GoSu

Roots Gaming

Team Frosty

RCTIC

Enhanced

RPEAT esports

YMCA Esports

Avoin liiga, kausi 3

Avoimen liigan kolmannen kauden runkosarja käynnistyi huhtikuussa. Sarja on avoin kaikentasoisille joukkueille. Liigan kaksi parasta joukkuetta nousevat suoraan haastajaliigaan, ja sijoille 3–8 yltäneet joukkueet pääsevät mukaan haastajaliigan karsintaan.

Myös avoimessa liigassa pelataan rahapalkinnosta, sillä mestarijoukkue palkitaan vähintään 500 euron potilla.

FREE! palkitsee CS-liigan pleijareiden parhaan pehmittäjän

Finnish Esports Leaguen CS-liigan kahdeksannen kauden pudotuspelit käynnistyvät tiistaina 30. kesäkuuta ja huipentuvat 5. heinäkuuta...

Sinustako seuraava CS-tähti? Ilmoittautuminen avoimeen liigaan on avattu – mestarille vähintään 500 euroa!

Finnish Esports Leaguen CS-liigan kaikki kolme sarjatasoa pyörähtävät käyntiin huhtikuun puolivälissä. Sekä haastajaliigassa että...

Pelaajat.comille yksinoikeus FELin CS-liigan lähetyksiin – HAVU mukana!

Finnish Esports League aloittaa yhteistyön Pelaajat.comin kanssa. CS-liigan kahdeksannen kauden otteluita lähetetään vain Pelaajat.comin...

FEL peruu liigojensa lan-finaalit koronaepidemian vuoksi

Finnish Esports Leaguen CS-liigan ja R6-liigan ratkaisupelit oli määrä pelata lan-otteluina yleisön edessä touko–kesäkuussa, mutta...

Jaossa 50 000 euroa! FELin CS-liiga palaa suurempana kuin koskaan

Finnish Esports Leaguen Counter-Strike: Global Offensive -liigan kahdeksas kausi käynnistyy kevään aikana. Suomen kovimmat CS-joukkueet...