Taistelu FELin Overwatch Cupin mestaruudesta käynnistyy torstaina 16. tammikuuta. Cupissa on mukana yhdeksän kutsujoukkuetta.

Finnish Esports League järjestää tammi–helmikuussa viime kesältä tutun Overwatch Cupin. Suomen kovimmat joukkueet ja parhaat pelaajat taistelevat 5 000 euron palkintopotista sekä massiivisesta Kotipizza Trophysta, jonka ensimmäisen turnauksen mestari, Team Gigantti, pääsi kesällä nostamaan kohti Finnkino Tennispalatsin kattoa.

Overwatch Cup 2 huipentuu helmi–maaliskuun vaihteessa LanTrek-lanitapahtumassa Tampereella pelattavaan OMEN-finaaliin. Otteluita lähetetään suorana ja suomeksi selostettuna joka torstai FELin Twitch-kanavalla.

”Näytämme taitomme”

Kesän Overwatch Cupissa vielä NYYRIKKI Esportsin riveissä taistellut Eero ”Rockett” Salmi edustaa nykyisin Sauna Esportsia. Nyyrikki jäi viime kerralla neljänneksi.

– Niukka tappio Classic Esportsia vastaan oli tiimille pettymys, mutta muuten turnauksesta jäi hyvä fiilis, Salmi kertoo.

– Odotan innolla, mitä saamme aikaan tällä uudella suomalaisella rosterilla, Salmi toteaa viitaten nykyiseen Sauna Esports -joukkueeseensa.

– Suomen OW-ympäristö on muuttunut paljon, ja esimerkiksi vanhaa Team Giganttia ei enää löydykään. Tarkoituksenamme on olla Suomen kovin OW-jengi tällä kertaa ja viedä mestaruus!

Salmen mukaan Overwatchin ”kolmostasolla” eli tier 3:ssa on tällä hetkellä kova myllerrys meneillään, kun pelaajia poimitaan parempiin joukkueisiin sieltä sun täältä. Myös Sauna Esports on kasattu tämä huomioiden.

– Projektimme on pistetty pystyyn siltä pohjalta, että näytämme taitomme yhdessä ja saamme pelaajille mahdollisuuksia nousta T2-tasolle.

Overwatch Cupin joukkueet

Mukaan kutsutut joukkueet edustavat Suomen Overwatch-skenen ehdotonta parhaimmistoa. Katso joukkueet kokoonpanoineen alta.

NYYRIKKI Esports

Seb “numlocked” Barton
Jeffrey “Vizility” de Vries
Dominic “Hybrid” Grove
Robert “Skairipa” Lupsa
Aleksi “Zuppeh” Kuntsi
Tanishq “Tanizhq” Sabharwal

Manse PP

Severi ”Soreshy” Havin
Karo ”Karrodd” Käkelä
Oula ”Oula” Ojansivu
Jesse ”Nobul” Niemenmaa
Teemu ”Temeski” Hyvönen
Joona ”Jonxxu” Määttä

Tikka Esports

Jani ”Janikut” Kutilainen
Juuso ”MrClean” Piippo
Joel ”RealJoee” Mandelin
Pyry ”Rikafanboy” Koponen
Aki ”DawNeD” Haho
Joonatan ”Napalmu” Merenluoto

Ulti Esports

Henri ”Henkka” Kesänen
Taavi ”Bloodyheroes” Alstela
Aapo ”Kirahwi” Vartiainen
Timo ”Timppa” Tarula
Hanno ”Banonda” Lindfors
Tapio ”Skilly” Hirvonen
Aatu ”Olly” Olli

Fulgor Exemplar

Elias ”Pottu” Huttunen
Lassi ”Papina” Ramela
Matias ”CAPTI” Hiekkanen
Julius ”jupe2” nordstrom
Kaspian ”Memedream” Rantalainen
Juuso ”Mona” Jurvanen
Niko ”Yodaminer” Mainio

Sauna Esports

Eero ”Rockett” Salmi
Santeri ”Nipahog” Nieminen
Samuli ”BAITO” Karppinen
Paavo ”Saunamestari” Ulmanen
Jussi ”SKIPAH” Mehtälä
Robin ”Snappe” Uotila
Youssef ”MVP” Tamer

Exilia SoppaSukeltajat

Markus ”Stile” Savolainen
Juuso ”Shaggi” Häkkinen
Kasperi ”Kappu” Ahvenniemi
Aleksi ”Konna” Dahl
Niko ”Naughtylent” Helminen
Juho ”Resonanssi” Ojala

MBMC

Oskari ”Banadex” Haverinen
Juuso ”Nummine” Nurminen
Arttu ”MrAre” Poikajärvi
Eero ”Kubix” Laakso
Leevi ”KISU” Öhberg
Akseli ”axls” Smeds
Sakari ”hakkee” Hurmerinta
Pyry ”paras” Saarinen

Mäntyomena

Waltteri ”Olu” Leskinen
Juho ”Bepis” Ahopelto
Armas ”FaRmaS” Kantola
Ilari “Vestola” Vestola
Perttu ”Dolla” Palokoski
Viljami ”clowd” Pikkumäki
Calle ”PeittoMies” Sahlberg