Ensimmäiset suomalaiset elektronisen urheilun kilpasarjat käynnistyvät.

Elektroninen urheilu eli videopelien kilpapelaaminen on noussut haastamaan perinteistä urheilua kiinnostuksessa, yleisömäärissä ja mediahuomiossa. E-urheilun ammattilaispelaajat houkuttelevat stadioneille kymmenien tuhansien ihmisten yleisöjä.

Huhtikuun alussa Yhdysvalloissa pelatun turnauksen yksittäistä suoraa ottelulähetystä seurasi verkossa huimat 1,6 miljoonaa katsojaa. Suomessa e-urheilua on lähettänyt muun muassa Yle.

Suomessa järjestetään yksittäisiä peliturnauksia, mutta sarjamuotoista kilpailua ei ole ollut. Tiistaina palvelunsa avaava Finnish eSports League eli FEL on ensimmäinen kotimaisia e-urheilun kilpasarjoja tarjoava toimija.

Tavoitteena viedä kotimainen e-urheilu stadioneille

FELin pelitoiminta käynnistyy toukokuun lopussa, kun sijoitusturnaukset syksyllä alkaviin sarjoihin käynnistyvät. E-urheilun kuningaspelin Counter-Strike: Global Offensiven lisäksi pelataan Hearthstone: Heroes of Warcraftia.

FELin toimitusjohtaja Jussi Halme.

FELin toimitusjohtaja Jussi Halme.

– FEL on yhdeksän työntekijän yritys, joka haluaa tarjota ammattimaisen sarjan suomalaisille pelaajille. Tavoitteena on viedä kotimaista e-urheilua eteenpäin suurin harppauksin, aina stadioneille asti, kertoo toimitusjohtaja Jussi Halme.

Yrityksen toiminta perustuu selostettuihin nettilähetyksiin, tulos- ja tilastopalveluun sekä yleisötapahtumiin.

Pelit pelataan kotikoneilta. Erikseen järjestettävissä livetapahtumissa pelaajat ottavat mittaa toisistaan samassa tilassa, yleisön edessä.

E-urheilu on oikeaa urheilua

Kilpailu e-urheilun huipulla on armotonta ja sinne pääseminen vaatii valtavasti harjoittelua. Suomalaispelaajia on hidastanut kotimaisen kilpailutoiminnan hajanaisuus verrattuna muihin lajeihin.

– E-urheilua ei vielä arvosteta samaan tapaan kuin jääkiekkoa tai jalkapalloa. Sitä ongelmaa haluamme olla mukana korjaamassa, Halme sanoo.

– Haluamme tuoda e-urheilun kaikkien huulille ja tehdä siitä asian, josta Suomi voi olla ylpeä. Kilpapelaaminen on monelle intohimo ja sitä ei tällä hetkellä tueta riittävästi.

Ilmoittautuminen FELin syksyn 2016 liigojen sijoitusturnauksiin on käynnissä sunnuntaihin 29. toukokuuta saakka.

csgo_transCounter-Strike: Global Offensive on taktinen ammuntapeli, jossa kaksi viiden pelaajan joukkuetta taistelevat toisiaan vastaan. Tavoitteena on eliminoida vastakkaisen joukkueen pelaajat, virittää pommi tai purkaa se.

Lue lisää FELin CS-liigasta!


hsHearthstone: Heroes of Warcraft on virtuaalinen keräilykorttipeli. Vastakkain on kaksi pelaajaa, jotka kortteja pelaamalla yrittävät tuhota toisen pelaajan hahmon.

Lue lisää FELin HS-liigasta!

Seuraa FELiä Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa!