FELin Valorant Cup käynnistyy jälleen helmikuussa, ja kaikki turnauksen ottelut lähetetään FELin Twitch-kanavalla. Nyt on aika ilmoittautua mukaan tammikuun lopussa pelattaviin karsintoihin.

FELin ensimmäisen Valorant Cupin voittoa juhli joulukuun alussa wTb, joka kruunattiin samalla Suomen parhaaksi Valorant-joukkueeksi. Nyt on tullut aika etsiä seuraava mestari.

Helmikuun alusta huhtikuun alkuun kestävään kahdeksan joukkueen Valorant Cupiin on kutsuttu seitsemän Suomen kovinta joukkuetta, minkä lisäksi yksi joukkue raivaa tiensä pääturnaukseen karsinnoista.

”Kakkossija oli pienoinen pettymys”

VISU Gamingin Miika ”Miikasd” Tauriainen kertoo FELin haastattelussa odottavansa päästä jälleen kalistelemaan sapeleita Suomen parhaimmiston kanssa. Valmistautuminen on aloitettu heti joululomien jälkeen.

– Ensimmäisestä turnauksesta jäi erinomaiset fiilikset. Cup oli järjestetty hyvin ja formaatti oli toimiva. Kakkossija oli pienoinen pettymys, mutta seuraavaan lähdetäänkin parantamaan, Tauriainen toteaa.

Tauriainen kertoo toivovansa, että lähetyksessä nähtävistä kamerakulmista vastaavat tahot ovat tulevassa turnauksessa hereillä, jotta joukkueen tulevat herkulliset suoritukset saadaan varmasti talteen.

– Kapan (FELin Matti Kailanto, Valorant Cupin selostaja) selostus tekee klipistä kuin klipistä viihdyttävän!

Hallitsevalla mestarilla hurja tavoite

Ensimmäisen Valorant Cupin vienyt wTb on vaihtanut tällä kaudella nimekseen 2G4L. Myös kokoonpano on mennyt hieman uusiksi, sillä mestarijoukkueesta mukana olevat Ville ”REPL4N” IjäsEemi ”VLADISLAV” Luomi ja Kasper ”Kaspe” Timonen ovat saaneet rinnalleen Simo ”Leaf” Mykkäsen ja Joonas ”Fake” Oikarisen.

– Ollaan aika hyvin valmiina tähän turnaukseen. Tunteja on vietetty servulla ja uusia juttuja luotu. Tässä on ollu pieni grindi päällä jo tovin, Oikarinen kertoo FELille.

Mestaruus ei 2G4L:llä jää ainakaan itsevarmuuden puutteesta kiinni.

– Tavoitteena on selkeä voitto tiputtamatta yhtään karttaa koko turnauksessa.

2G4L

  • Joonas Fake Oikarinen
  • Eemi VLADISLAV Luomi
  • Kasper Kaspe Timonen
  • Simo Leaf Mykkänen
  • Ville REPL4N Ijäs

VISU Gaming

  • Miika Miikasd Tauriainen
  • Lari Xauber1 Vesterinen
  • Niko polvi Polvinen
  • Arttu Nomi Valavaara
  • Niko handew Hannus

Karsinnat

  • perjantai 29. tammikuuta

Valorant Cupiin järjestetään yksi double-elimination-formaatilla pelattava karsintaturnaus, jonka voittaja lunastaa itselleen paikan pääturnauksesta. Ilmoittautuminen karsintaturnaukseen on avoinna Challengermodessa. Ilmoittautuminen päättyy tuntia ennen karsinnan alkua. Karsintaan mahtuu 16 ensimmäisenä ilmoittautunutta joukkuetta.

Karsintaturnaus Challengermodessa

Pääturnaus

  • ensimmäiset pelit pelataan 5. helmikuuta
  • finaalipäivä on 1. huhtikuuta

Valorant Cupissa pelataan 2 000 euron palkintopotista, josta voittaja kuittaa itselleen 1 500 euroa ja kakkonen 500 euroa. Turnauksen formaatti on double-elimination, ja ottelut pelataan paras kolmesta (BO3) -periaatteella.

Kutsutut joukkueet

  • 2G4L (ex-wTb)
  • VISU Gaming
  • Manse PP
  • Ahlman Esports
  • RCTIC
  • Quickmath (ex- VASTA Gaming)