Jääkiekkoliiton ja SM-liigan entinen toimitusjohtaja Jukka-Pekka Vuorinen jatkaa FELin luotsaamista vauhdilla eteenpäin. Elektronisen urheilun eli kilpapelaamisen suomalainen liigatoiminta käynnistyy toden teolla 12. syyskuuta.

Vuorinen on erittäin tyytyväinen FELin ensimmäiseen kesään ja odottaa liigastarttia innolla.

– On ollut ilahduttavaa huomata, että meidät on otettu vastaan erittäin positiivisesti ja kontaktiemme määrä on merkittävässä kasvussa, Vuorinen sanoo.

– Tehtäväni puheenjohtajana on ollut tuoda uusia ajatuksia ja mahdollisuuksia toiminnan ympärille. Sekin vie kuitenkin aikaa, koska prosessit näissä asioissa eivät ole nopeita.

FELin toiminta käynnistyi toukokuussa liigojen sijoitusturnauksilla. Counter-Strike: Global Offensive- ja Hearthstone-peleissä järjestettävien liigojen osallistujat seulottiin sadoista pelaajista. Sijoitusturnaus huipentui heinäkuussa suorana lähetettyyn ja suomeksi selostettuun finaalitapahtumaan.

– FELin organisaatio työskenteli intohimoisesti sijoitusturnauksen parissa, josta CS-liigaan pääsi 16 joukkuetta ja HS-liigaan 22 pelaajaa. Odotan innolla myös syksyn haastajaliigoja, joista pelaajilla ja joukkueilla on mahdollisuus nousta itse liigoihin.

Jukka-Pekka Vuorinen

Jukka-Pekka Vuorinen

Kasvu on kovaa

FELin pelikattaus laajenee CS:GO:sta ja Hearthstonesta suuren suosion saavuttaneeseen Overwatch-peliin.

– Olemme rekrytoineet uusia osaavia vapaaehtoistoimijoita ja sen myötä voimme lisätä pelitarjontaamme. Kansainvälisyydestä on tulossa osa toimintaamme, kun astumme seuraavat askeleet eteenpäin. Siihen on jo viritteillä kumppanuuksia.

– Suurin haasteemme on luonnollisesti talous. Yhteistyökumppaneiden mukaan saaminen on ensiarvoisen tärkeää. Kumppaneille pystymme jo nyt tarjoamaan aivan uuden pohjan näkyvyydelle ja muulle yhteistyölle.

– Tulemme lähiaikoina vahvistamaan organisaatiotamme merkittävällä rekrytoinnilla, joka tuo suurta lisäarvoa erityisesti yhteistyökumppanihankinnalle ja tapahtumatuotantoon. Julkistamme asian lähiaikoina, Vuorinen paljastaa.

Ilmoittautuminen CS:GO- ja Hearthstone-haastajaliigoihin on käynnissä ja päättyy sunnuntaina 4.9. Lisenssin pääset hankkimaan täältä.

Seuraa FELiä sosiaalisessa mediassa!

csgo_transCounter-Strike: Global Offensive on taktinen ammuntapeli, jossa kaksi viiden pelaajan joukkuetta taistelevat toisiaan vastaan. Tavoitteena on eliminoida vastakkaisen joukkueen pelaajat, virittää pommi tai purkaa se.

Lue lisää FELin CS-liigasta!


hsHearthstone: Heroes of Warcraft on virtuaalinen keräilykorttipeli. Vastakkain on kaksi pelaajaa, jotka kortteja pelaamalla yrittävät tuhota toisen pelaajan hahmon.

Lue lisää FELin HS-liigasta!